Pienenä kun tarvitsin vessassa apua, lauloin: "Jo saa, jo saa, loistehessa nietosten!" Pitäisi olla vielä aikuisenakin joku kutsulaulu, jolla auttava käsi ilmestyisi käden käänteessä pelastamaan tilanteista, joissa omat taidot ja voimat eivät riitä.
Tämä viikko on ollut kummallinen: sairautta, paranemista, valvomista, hikisiä öitä, kärpäsiä, lapsen painajaisia, riesaa auton kanssa, rahanmenoa ja yllättävää tuloa. Parhaimpana kaikesta pieni tyttö, joka syntyi eilen tärkeälle ihmiselle. Täällä lapsi kiukuttelee kaverinsa luota tekstiviestein MUTTA KUN SINÄ ET TAJUA!!! :(
Heinäkuun tuulet heiluttavat koivun oksia ikkunan takana. Seinän takaa kuuluu pienen itkua, joka ei lakkaa. Vielä yölläkin kuuntelen sitä ja katselen omaani, joka nukkuu rauhassa. Kiitän mielessäni vieraita ihmisiä, jotka ovat meille ystävällisiä ja tuovat minullekin pillimehua, kun en ole muistanut syödä. Tiedän monia, jotka inhoavat sairaaloita. Minusta niiden yhtäaikaa unelias ja kiireinen tunnelma on jännittävä ja turvallinen. Katson televisiosta mitä sattuu tulemaan ja tiedän, että jossain vaiheessa tauti kukistuu. Tänä aamuna lapsi heräsi terveenä ja jotenkin entistä ehompana.
Päivä toistuvat samanlaisina: herätään, syödään, lähdetään uimaan, syödään, makoillaan ja lueskellaan, syödään, mennään taas uimaan, syödään, lapset nukkumaan. On täydellinen joutilaisuus. 
Odotan vieraita ja koetan olla hermoilematta. Silti tiuskin ja kiukuttelen. Keksin kummallisia vaatimuksia itselleni ja muille. Niinkuin saunan pesu. Ja ruohonleikkuu vaikkei nurmi edes ole pitkää. Takanani koneelle jonottaa pieni ihminen äänikirjalevy kädessä. Kuumassa kaikkia väsyttää.
