Tietoja minusta

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Sadas


Pienin löi otsansa pöydänkulmaan ja itki: Äiti laita mulle uusi pää! Koetan pärjätä omani kanssa lukemalla Paul Austeria ja katselemalla takkatulta. Mies osti marketin ovella seisovilta partiolaisilta joulukalenterin ja minäkin tajusin joulun lähestyvän. Mielessä pöyrivät surkuhupaisat joulumuistot kuraisesta talvesta 2006. Vaikka se, kuinka istuin lohduttomassa vesisateessa marketin parkkipaikalla ja kirjoitin viime tipassa joulukortteja. Takapenkillä lapset itkivät kuorossa ja minä yhtä lailla itkien etupenkillä kirjoittamassa kortteihin rauhallista joulua, hyvää joulua, iloista joulua. Siksi kai kuvassa paukkupakkanen viime tammikuulta.

Tämä kirjoitus on sadas täällä, huomaan. Nautin kun voin palata kuviin kuin päiväkirjaan ja nähdä kaiken, elämän, muutoksen ja samanlaisuuden. Nämä hetket ovat olleet hyviä. Kiitos myös teille mukana kulkeneille, olette olleet tosi tärkeitä!

7 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi! On aina ilo katsella kuviasi ja lukea sanojasi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Mää jo oottelen sadatta ja ensimmäistä, ja sitä seuraavia.

    VastaaPoista
  3. Kiitos sinulle! Täällä on kivaa käydä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos sinulle. Kiva, että olet täällä. Ja kurja tuo joulumuisto, tragikoominen, en voinut välttyä ajatukselta, että se kohtaus oli kuin jostain suomalaisesta elokuvasta.

    VastaaPoista
  5. Onnea sadannelle! Ja kiitos, minusta on ollut ihanaa olla tällä matkalla kanssasi! Toivottavasti matka jatkuu vielä kauan.

    Minustakin on mukava lukea omaa blogia taaksepäin ja palata joihinkin hetkiin ja huomata mitä onkaan tehnyt ja tapahtunut.

    Meidänkin lähikauppassa oli partiolaiset myymässä kalentereita. Miksi partiolaisten pitää olla pieniä söpöjä tyttöjä leteissään? Arvaa tuliko kauheat tunnontuskat, kun jouduin kieltäytymään :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille teille kiitoksista - lämmitti mieltä kovasti!

    VastaaPoista