Tietoja minusta

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Asioita


Kukaan ei rakasta mua, sanoo neljävuotias keittiön pöydän alta. Ekaluokkalainen laittaa puhelimeensa liian monta väärää pin-koodia. Pienin kiroilee kuin rekkamies. Kiroilee leikkipuistossa, kiroilee yksin pinnasängyssä. Taatana.

Koetan suhtautua ymmärryksellä tähän kaikkeen. Välillä onnistunkin.

7 kommenttia:

  1. Ihania lapsia. :) Mun pikkusisko kiroili 3-vuotiaana myös, me vanhemmat kun olimme jo teinejä. Muistan kuinka äitiä hävetti viedä sisko seurakunnan päiväkerhoon, jos siltä vaikka pääsee v-sana suusta. Nykyään se taitaa olla ihan yleistä, ja mitä siitä vaikka pääsisikin? Kyllä ne tädit sen on ennenkin kuulleet...

    VastaaPoista
  2. Onkohan jokaisella lapsella joku vaihe, missä kaipaa huomiota, kyseenalaistaa vanhempien rakkauden? Muistan nimittäin omasta lapsuudestani sen että suurinpiirtein tuossa samassa iässä hoin, ettei kukaan rakasta minua, vaikka se ei tietenkään pitänyt paikkaansa. Ja muistan vielä, etten erityisemmin edes tuntenut olevani syrjitty, hain kai sillä jonkinlaista huomiota :) Lapset ovat välillä kummallisia :)

    VastaaPoista
  3. Taatana..Hilluttavan kamalaa.Meillä 2v5kk täräyttää valikoiduissa tilanteissa sen v-sanan.Isin parkkeeratessa hartaudella kuuluu takapenkiltä 'voi vittu Tampo',ihan miun ärsyyntyneen kärsimättömän tuskastuneella nuotilla..Kotona kun isänsä sadatta kertaa mutta kohtalaisen rauhallisesti edelleen komensi samasta asiasta,alkoi taas hokea ja isänsä kysyi että kuka noin ruman sanan on sanonu,ei saisi.'Iti',oli kirvelevä vastaus.Eli tasapuolisesti lienee ollaan tärvelty lapsemme.

    VastaaPoista
  4. Raskausaikana ajattelin, että kun poika syntyy, hän ei varmaan paru, kuten normaalisti on kuulemma tapana, vaan täräyttää jykevästi p*rkele! Nyt yritän(me) epätoivoisesti hillitä rönsyilevää kielenkäyttöä, vaikka kai nämä kuitenkin jostain ne oppivat...

    Itse ainakin olen kuulemma tarhan aloittamisen jälkeen noitunut kuin mikäkin merimies:)

    VastaaPoista
  5. Naurattaa, vaikken tiedä, saisiko. Olen epäsovinnainen.

    En muista, mistä lähtien olen kiroillut, mutta nykyään kiroilen PALJON. Siis silloin, kun suututtaa. Mieheni inhoaa kielenkäyttöäni, mutta ei voi enää huomautella siitä, sillä sain juuri maanantaina sairaanhoitajaltani käskyn kiroilla niin paljon kuin irti lähtee. Sen tarkoitus olisi saada lukkoni aukeamaan sen verran, että uskaltaisin päästää vihan tunteeni ilmoille.

    Ei se kiroilu niin pahasta ole, sanoja muiden joukossa. Tosin vähän pelkään, että ihmiset saavat minusta moukkamaisen kuvan, kun kiroilulle on sellainen leima valitettavasti lyöty.

    VastaaPoista
  6. Voi että, minä hohotan täällä itku kurkussa, empaaattisena ja samaistuen... Se on juuri tuollaista.

    Puk- koodia on meilläkin soiteltu useammankin kerran ja viisivuotiaan mielestä häntä aina sorsitaan. Kuopuksen suusta on usein (erittäin usein!!) viime aikoina kuulunut sellainen taaperoikäisen suuhun kauniisti istuva söpö sana, penkele!, mutta eilen oli sitten aikonut lopettaa ruman puhumisen kokonaan. Illalla oli vielä kuulunut peng- ei kun mää oon lopettanut! Ja isi on juuri rekkamies, mutta häneltä opittuja nämä sanat ei ole. :)

    Juu, tarvitaan ymmärrystä ja monen monta muutakin ominaisuutta. "Mut aikuiset ei koskaan opi, jos lapset aina vaan on kilttejä."
    taisivat Heinähattu ja Vilttitossu huomata.

    VastaaPoista
  7. Minusta tuntuu, että kaikki lapset hokevat jossain vaiheessa paskaa tai taatanaa. Se menee ohi, kun ei itse tee siitä kamalan isoa numeroa. Tai täällä ainakin on pari kertaa toiminut niin.

    VastaaPoista