Tietoja minusta

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Metsässä


Tänään aloitin jo ennen silmien avaamista murehtimaan sitä, että loma loppuu pian. Join monta mukillista maitokahvia ja patistin ekaluokkalaisen mukaan hiihtoretkelle. Ensimmäiset puoli tuntia lapsi mäkätti kaikesta mahdollisesta, sitten virkistyi ja loppumatkan alamäet viiletettiin iloisesti nauraen. Kotipihaan tultaessa naapuri oli suuressa puunkaatovimmassaan tehnyt selvää jälkeä suurista kuusista, joiden lomasta pääsee metsään. Tällä kertaa olin ihan hiljaa, vaikka itketti.

6 kommenttia:

  1. Voisin puuskahtaa naapurit! samaan sävyyn kuin yleensä puuskahdetaan miehet! Meille muutti uusi naapuri viime keväänä, ja toi tullessaan monenmoista murheen kryyniä, aloitti juurikin kaatamalla ihanan vanhan puun pihastaan. Mukavaa, että saatte kuitenkin nauttia metsästä hiihtäessänne. Ja ehkä naapuriltakin voisi hienovaraisesti kysäistä että miksi, ettei ainakaan toiste tuhoaisi luontoa aivan mennen tullen?

    VastaaPoista
  2. Vaikea käsittää noita puunkaatovimmaisia ihmisiä. Minun sydäntä riipii aina, kun näen metsäkoneen työssään ja varmaan samanlaista surua aiheuttaisi myös tuollainen naapuri. Voi voi.

    VastaaPoista
  3. Minä en kanssa ymmärrä tuota ihmislajia, jotka niin ahneesti kaatavat puita. Se on kamalaa. Eivätkä he ymmärrä, vaikka heille sanoisi siitä, heille se on aivan luonnollista, tuo puiden tuhoaminen. Ihan rupeaa suututtamaan, argh!
    Toivottavasti päiväsi oli muuten mukava.

    VastaaPoista
  4. Me ollaan tämän naapuroston viralliset puunhalaajahipit, joihin muut suhtautuu niin kuin ME oltaisiin jotenkin kummallisia. Muut kaataa puitaan - meidän viime kesä meni taimia istutellessa ja risukkoa kasvattaessa. Tänään piti lähteä heti aamusta pois, kun moottorisahajengi alkoi kokoontua naapuriin.

    VastaaPoista
  5. Oioi, minäkin rakastan puita, enkä oikein millään jaksa ymmärtää, että joku haluaa niitä kaataa. Meidän pihassa on paljon puita, vaikka on pieni piha. En kaipaa kukkia, kaipaan puita ja pensaita.

    VastaaPoista
  6. Voi voi mitä värejä tässä, etenkin tämä keltaisen ja vaalean sinisen yhdistelmänä. Tuo keltainen väri on ollut minulle tänä lopputalvena kuin magneetti, aina kun saan sen näkösiin, se vangitsee, ja tarkkailen, mikä väri sen kanssa sopisi, ja niin moni väri sopii! Ja ihmettelen tätä siksi, että en ole ikinä välittänyt keltaisesta väristä. Se on ollut plassu ja tylsä väri, todella vieras, mutta nyt olen huomannut sen sisältävän runsaasti voimaa. Juuri eilen löysin kaksi keltaista lankakerää kauppareissullani. Ehkä laitan kylkiäisiksi tätä sinun vaaleaa sineä.

    Niin, puunkaato on aina ikävää, jos nyt ei mieti sitä, kuinka riippuvaisia olemme menneen talven olleet kunnon klapeista takassamme. Kuitenkin tulee tunne, että kajotaan nyt johonkin johon ei saisi kajota, yleensä ne toimivat niin hyvin maisemassa. Ja etenkin tunne on tylsä, jos on kyse lenkkipolun puista. Voi voi.

    VastaaPoista