Tietoja minusta

lauantai 23. tammikuuta 2010

Kiljusen herrasväki


Meillä eletään yhden päivän aikana tunneskaalan ääripäät. Rauhallinen aamupala voi muutamassa sekunnissa muuttua sietämättömäksi nahinoinniksi ja viimeistään jonnekin lähteminen ja kaikkien pukeminen saa aikaan riidan. Joskus pyysin, että lapsi muistuttaisi minua suuttumuksen hetkellä siitä, että olen aikuinen - se pakkaa nimittäin aika helposti nykyään unohtumaan. Riidan jälkeen tunnen hetken valtavaa riittämättömyyttä ja pettymystä, sitten koko episodi onkin jo unohtunut. Onneksi muut perheenjäsenet unohtavat yhtä helposti. Silti en voi olla ihailematta rauhallisia ihmisiä, jotka kohtaavat kanssaihmisten epätäydellisyydet suurella ymmärryksellä ja kärsivällisyydellä. 

Tomun laskeuduttua lähdin esikoisen kanssa kuvaamaan pakkasta - sitten oltiinkin jo toisessa ääripäässä: naurettiin, juteltiin ja ihmeteltiin.

5 kommenttia:

  1. Meilläkin elämä on tuollaista tunteiden vuoristorataa. Ei aina pysty olemaan viilipytty. Nauru ja suuttumus, kaikki ne kuuluu elämään :)

    VastaaPoista
  2. Jep,vuoristorataa täälläkin. Lapsi oppii koko ajan kaikkea uutta,niin hyvässä kuin pahassakin..joten aikamoista oppimista tämä on itsellekin,elämä lapsen kanssa.
    Onneksi kuitenkin aina lopuksi nauretaan ja halitaan ja hassutellaan:)

    VastaaPoista
  3. Tuohan se tärkeintä on, että lopuksi aina sovitaan. Silti on välillä niin käsittämätöntä, että lähtee lapsen vietäväksi niin monessa tilanteessa. Vaikka ihan hyvin tietää, minne se tie vie. Ja jotenkin se on aina tuo esikoinen, jonka kanssa päitämme kolistellaan. Kahdella pienemmällä on selvästi helpompaa.

    VastaaPoista
  4. Voi, kuulostaa niin tutulta! Onneksi jossain muussakin perheessä! Välillä aina tunnen huonoa omaatuntoa, kun perheessämme tunteet ovat niin pinnassa kaikilla. Että miksei voisi olla coolimpaa porukkaa.

    VastaaPoista