Tietoja minusta

tiistai 4. lokakuuta 2011

Jouduin eilen kohtaamaan ihmisen, jonka todellisuus oli erilainen kuin omani. Ihmisen, jonka maailma oli täynnä uhkia ja salaliittoja, joita minä en voinut nähdä tai jakaa, mutta joita hän halusi minun kanssaan katsovan. Ja vaikka tiesin, kuinka totta se kaikki on hänelle, olin aivan neuvoton.

Tapaaminen laukaisi valtavan ajatuskaaoksen. Jouduin kertaheitolla kohtaamaan omat ennakkoluuloni, stereotypiani ja avuttomuuteni. Pakottauduin muistamaan, miten tietämättömiä me olemme toisten ihmisten elämistä ja asioista ja kuinka mielellämme me myös tähän tietämättömyyden tilaan jäisimme. Toisen rikkinäisyys muistuttaa liikaa omasta haavoittuvuudesta.

4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä mitä pohdit.Olet oikeassa tuon haavoittumisenkin suhteen.

    VastaaPoista
  2. Minä aina kuvittelen, että olen kovinkin suvaitsevainen ja ymmärtäväinen ihminen. Välillä sitten huomaan, etten suvaitsekaan yhtään ja ymmärrän vielä vähemmän.

    VastaaPoista
  3. Voi olla terveellistä kohdata ennakkoluulonsa aika ajoin, vaikka välillä omat reagtiot saattavat hämmentää, puhun siis itsestäni...

    Ihana lainausautomaatti - tuli ihan lapsuuden kirjastoleikit mieleen!

    VastaaPoista
  4. Ja sitä rikkinäisyyttä ja haavoittuvuutta haluaisi juosta pakoon, turvaan. Luin juuri kamalan kirjan ja se laukaisi samoja tunteita kuin sinä kuvasit.

    VastaaPoista