Tietoja minusta

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Takana on raskas viikko. Muistan, että viime vuonna samaan aikaan väsyin myös. Silloin ajattelin sen johtuvan työstä, että väsyin siihen. Tänä vuonna en ole ihan varma. Aika paljon pelkään, että melankoliasta tulee osa vuodenkiertoa. En haluaisi sitä latistamaan syksyisiä aurinkopäiviä.

1 kommentti:

  1. Voi miten upea kuva!

    Minulla tuo melankolia iskee vuosittain helmi-maaliskuussa, se on kai tavanomaisempi aika sille. Mutta luulen, että jotenkin ihmisen keho ja mieli tosiaan kulkevat vuodenkierron mukana syvemmin kuin moni ymmärtää. Toivottavasti selätät sen, tai opit elämään sen kanssa, pitämään sitä osana syksyä.

    VastaaPoista