Viimeisen viikon aikana olen katsellut kesää Päijänteen, Näsijärven ja pienen Vesijärven rannoilta. Kantanut puita ja istunut autossa. Leiponut leipää ja onkinut särjen. Saunonut ja siivonnut. Lukenut monta kirjaa. Huomaan, että viimeiset kymmenen vuotta minussa on ollut kiinni pieni ihminen. Nyt kun pieninkin hiukan irtautuu, maailman kaikki aika tulee luokseni. Välillä on jopa tylsää ja voi miten siitä nautin.
Ihanaa kuulla tuo! Toivo heräsi... :) Ja ihania asioita olet saanut tehdä, tylsyyttä kaipaan kyllä toisinaan minäkin.
VastaaPoistaIhanaa onkin. Toisaalta nyt ymmärrän myös tämän kaiken katoavaisuuden. Kuinka kohta he eivät edes huomaa, olenko kotona viilettäessään pyörillään kavereille, puistoon, kiskalle, kirjastoon. Kuinka siihen voi valmistautua?
VastaaPoistaEi siihen voikaan valmistautua. Se tulee aina yllätyksenä. Lintu lentää pesästä.
VastaaPoistaEi siihen voikaan valmistautua. Se tulee aina yllätyksenä. Lintu lentää pesästä.
VastaaPoistaTuttu tunne ja järvikin on tuttu, siis tuo Vesijärvi, lapsuuteni järvi. Se on ihmeellistä, kun asiat muuttuvat niin, että on jälleen aika itselle, vaikka kuinka. Mukavaa juhannusta!
VastaaPoista