Tietoja minusta

maanantai 6. joulukuuta 2010

Kotikontujen tienoilla

Esikoinen osasi viisivuotiaana Sillanpään marssilaulun ulkoa, mikä herätti monissa kummastusta. Mitä te nyt tommosia lauluja sille opetatte? Mietin, kuinka itse lapsena rakastin virsiä. Ja taistolaislauluja. Ja kuinka jännittävät sanat olivat Kuubalaisessa serenadissa tai Vanhan merirosvon kapakassa. Ja edelleen laulan lasten kanssa toivelaulukirjoja läpi välittämättä siitä mitä maailmankatsomusta, uskontoa tai muuten vaan arveluttavaa sanomaa ne sisältävät.

Lapsuudenkodissani ei ollut levysoitinta ja vain muutama kuuntelussani ollut c-kasetti: M. A. Nummista, lastenlauluja ja jännittävä violetti kasetti, Mozartin taikahuilu, josta kuuntelin Yön kuningattaren aariaa. Siksi olen äidilleni kiitollinen, että hän jaksoi laulaa minulle paksun pokkarilaulukirjan kannesta kanteen ja näin kasvatti uskomattomalla tavalla musiikillista yleissivistystäni.

Tämä kaikki tuli mieleen nyt itsenäisyyspäivänä, kun kaksivuotias seisoi lumoutuneena television edessä tuijottamassa sotilasparaatia ja keskimmäinen lauloi Jumalan kämmenellä. Ja vanhemmat eivät kuulu kirkkoon eikä armeijaakaan ole täällä käyty. Ja että itsenäisyys on minulle sitä, että jokaisella on vapaus valita oma tiensä elämässä eikä tarvitse tuppautua mihinkään liian kapeaan muottiin. Se on kyllä kiitollisuuden arvoinen juttu se.

5 kommenttia:

  1. Käytättekö sitten lapsia seurakunnan kerhoissa vai teiltäkö lapsi kuullut jumalan kämmenen? pisti jotenkin silmään, kun kerroit ettette kuulu kirkkoon kummatkaan. kuuluuko lapset sitten? <:

    VastaaPoista
  2. Mieleeni tuli c-kasetit ja vaarilta oppimani puolihävyttömät laulut, tangot joita veisasin kohtalokkaasti, Requiem johon ihastuin ennen kouluikää ja hyvä jazz jota kuuntelin sohvapöydän alla kun meillä oli vieraita.

    VastaaPoista
  3. Piilomaja - c-kaseteissa on jotain ihmeellisen nostalgista. Jossain luki, että ovat klubeilla kovassa nosteessa mutta ei se enää ole sama. Oli hienoa odottaa radiosta lempikappaletta ja koettaa painaa rec-nappia juuri oikealla hetkellä. Nykyään kaikki on niin helppoa :)

    Maaduska - niin kuin kirjoitin, meillä laulellaan lauluja laidasta laitaan. Välillä hengellisiä, useimmiten maallisia. Virret ja hengelliset laulut kuuluvat mielestäni tähän kulttuuriin ja ihan yleissivistyksen ja kulttuurintuntemuksen vuoksi kuuluu mielestäni osata ja tuntea myös niitä.

    VastaaPoista
  4. Tuo oli tosi hyvin sanottu vapaudesta!

    VastaaPoista
  5. Hieno kirjoitus. Minustakin lapsena mahtipontiset virret yms. olivat parhaita. Niissä oli se poljento. Lapsuuden kodissani kuunneltiin myös paljon oopperaa, joten minäkin loilottelin aarioita :) Oma tyttö lauloi juuri suihkussa Sininen ja valkoinen kovin paatoksellisena ja sanoi, että ihana laulu.

    VastaaPoista