Tietoja minusta

torstai 30. kesäkuuta 2011


Kaupantäti anna mulle rahaa! Huusi kuopus illalla lähikaupassa, kun sai kuulla ettei saa haluamaansa tikkaria. Huusi ja juoksi hyllyjen välissä karkuun. Miksi aina tuollaisina hetkinä kauppa on täynnä mummoikäisiä tätejä, joiden paheksuvia katseita ei pääse karkuun?

Illan tanssitunti vaihtui asioiden selvittämiseen kolmen tytön ja kolmen äidin kesken. Vaikka omani ei tällä kertaa ollut päällepäsmärinä, hiukan epämukavin miettein lähden kohta polkemaan tuttuun taloon. Hö.

maanantai 27. kesäkuuta 2011


Ajattelen vähän väliä erästä kaunista tuolia, jonka näin osto- ja myyntiliikkeen ikkunassa juhannuspyöräilyllä. Päätin kuitenkin, että ajattelen vielä - se on taito, jonka olen ihan viime vuosina oppinut. Että kaiken ei tarvitse tapahtua ihan heti. Ja että joskus on parempi vain ihailla jotain kaunista asiaa muualla. Saa nähdä, kuinka tämän kanssa käy. Vailla huolia heräteostoksista lähden myös esikoisen kanssa ruotsalaiseen huonekalujättiin mehupullo-ostoksille - nykyään kaupoissa on harvoin mitään mitä todella haluaisin.

perjantai 24. kesäkuuta 2011




Juhannusta vietetään kotona, odotellaan vierasta ja leivotaan leipää. Onneksi aurinkokin pilkistää jo pilvien raosta. Kaunista keskikesän juhlaa kaikille!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011




Viimeisen viikon aikana olen katsellut kesää Päijänteen, Näsijärven ja pienen Vesijärven rannoilta. Kantanut puita ja istunut autossa. Leiponut leipää ja onkinut särjen. Saunonut ja siivonnut. Lukenut monta kirjaa. Huomaan, että viimeiset kymmenen vuotta minussa on ollut kiinni pieni ihminen. Nyt kun pieninkin hiukan irtautuu, maailman kaikki aika tulee luokseni. Välillä on jopa tylsää ja voi miten siitä nautin.

perjantai 17. kesäkuuta 2011



Sanat on nyt jossain. Raaputtelen hyttysenpuremia ja muistelen mummulareissua. Kivaa päivää kaikille! 
 

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Miten nihkeää ja hankalaa voikaan joskus olla. Eilisilta kerrattiin miljoonannen kerran kännykkäetikettiä ja saldorajoja, tänään koululaisella ei ole MITÄÄN tekemistä eikä KETÄÄN kaveria. Viisivuotias itkee pöydän alla kamalaa kohtaloaan syntyä näin tyhmään perheeseen. Jokainen ruokailu on alkanut tänään sanalla "yök" ja päättynyt riitaan. Edes metsäretki ei tätä jännitystä purkanut. Miksi kukaan ei kertonut, että sisarukset voivat nahistella ihan taukoamatta? Samalla ajattelen happamasti niitä, jotka kadehtivat pitkää kesälomaani. Että tästä saatte kyllä tätä iloa jakaa ihan vapaasti.

Toivottavasti huominen on parempi. Ainakin maisemanvaihdos olisi luvassa.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011



Talossa vallitsee etelävaltiolainen tunnelma - kaihtimet ovat päivälläkin kiinni ja aika tuntuu pysähtyneen. Iltauinti naapurin kanssa oli virkistävä ja hyvä hetki helteisen eilispäivän päätteeksi. Tänään ukkonen jyrisee jossain kaukana ja taivaalle kerääntyy tummia pilviä. Sää on sellainen, joka pakottaa sulkemaan koneet ja tarttumaan kirjaan. Dekkari kädessä jään odottamaan miestä iltavuorosta.

lauantai 11. kesäkuuta 2011



Verkkaisia päivä. Vietin kivat juhlat, joista ei ole yhtään kuvaa. Omassa pihassa tanssia, saunomista, hyvää ruokaa ja mukavia ihmisiä omenapuun alla. Pääsin nukkumaan vasta puoli viisi, mitä ei ole ihan hetkeen tapahtunut. Mieli tekee saaristolaisleipää, mutta uunin lämmittäminen ei houkuta. Illaksi on luvassa vielä naapurin kanssa pyöräilyä ja uintia vain aikuisseurassa. Tällaista on nyt, ajatus harhailee aiheesta toiseen.

lauantai 4. kesäkuuta 2011


SE alkoi nyt. Aikataulut heitetään romukoppaan ja kaikkinaisille velvollisuuksille vain naureskellaan. Kuunnellaan sateen ropinaa pihasaunan kattoon, nuuhkitaan mäntysaippuaa mattolaiturilla. Kinastellaan arkisista asioista, loikoillaan omenapuun alla dekkari sylissä. Tänäkään vuonna kesällä ei kieriskellä rahassa, mutta aikaa meillä on ja yhteistä sellaista. Pikkuväki yskii yläkerrassa, sekin kuuluu tänä vuonna jokaiseen tällaiseen. Siis lomaan. Tervetuloa kesä!


Ja hei! Kymmenentuhatta vilkaisua tuli täyteen - ihan uskomatonta! Kiitos teille jotka käytte kurkkimassa, sitä on mukava ajatella.