Tietoja minusta

lauantai 15. tammikuuta 2011

Pieniä ja isoja

Niin paljon asioita tapahtuu, etten tahdo pysyä mukana. Sairaus varasti minulta loman, mutta toisaalta arjen aloittaminen tuntuu hyvältä. Loppuviikon vietin ihanassa naisseurassa, jotka hyvästelin itku silmässä. On ihanaa huomata ettei oppiminen ja ystävystyminen lopu mihinkään ikään eikä myöskään kysy ikää. Sain kuulla itsestäni hyviä asioita ja myös kertoa sellaisia muista. Tämä kantaa minua kauan.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Sairastupa

Ajoin aamulla vatsataudissa naapurikaupunkiin ostamaan syntymäpäivälahjaa esikoiselle, jonka piti juhlia huomenna. Ei kuitenkaan juhli, koska on vielä pahemmassa vatsataudissa kuin minä, muttei yhtä pahassa kuin mies. Keskimmäinen on jo paranemassa, pienin juoksee innoissaan ympäri taloa kun kukaan ei jaksa kieltää. Kaikki muu on pysähtynyt, suunnitelmat käännetty uusiksi, otettu vastaan eriasteisia pettymyksiä ja katseltu kaihoisasti hiihtoladulle. Eilen onneksi avasin kauden.