Tietoja minusta

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Virvon varvon


Ja ekaa kertaa menikin ihan mainiosti. Mitä nyt jokainen pieni trulli kaatui vuorollaan lätäkköön. Muistan vuoden, kun lapsi päätti perääntyä soitettuaan ovikelloa ja naapurin ilmeen, kun tekohymy kasvoilla virvoin hänet kiukkuinen lapsi vieressä seisten. Tänä vuonna suuri kiitos kuuluu ekaluokkalaisen ystävälle, joka ei parhaan kaverinsa temperamenttia säikähdä, vaan hoitaa rauhallisesti tilanteet kotiin. Vakka on löytänyt kantensa.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Yltympäriinsä

Keskimmäinen joutui pulkkailuonnettomuuteen, minkä seuruksena istuimme yhden illan ensiavussa. Toipilas istui sylissä ja huokaili, kuinka sattuu "ihan yltympäriinsä". Pahemmalta onneksi vältyttiin.

Koko viikko tuntui hiukan samalta. Että yltympäriinsä vaan eikä tavallisesta, rutiininomaisesta arjesta ollut tietoakaan. Nyt on vielä edessä huomiseen virpomismaratoniin valmistautuminen ja karkkivarastojen täydennys.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Kelit



Näin eilen televisiossa ohjelman, jossa mies seisoi talonsa pihassa ja huusi. Ja huomasin, että siinä se on: haluan talon, jonka pihassa saa huutaa ilman, että naapurin tarvitsee paheksua tai kummastella. Tänään matkustin linja-autolla maalaismaisemassa ja näin monta täydellistä taloa. Ja mietin niitä monia syitä, miksi emme ole vielä muuttaneet. Ja että ovatko ne oikeasti syitä vai tekosellaisia.
Tätä miettien kylvin lasten kanssa viime tipassa pääsiäisruohot ja ihailin aurinkoa.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Päivä jälkeen

Kohtasin eilen ihmisiä vuosien takaa. Ja taas sen huomasin: vaikka kaikki on muuttunut, ei mikään ole muuttunut. Katsoin valokuvia, joissa hymyilen kymmenen vuotta nuorempana ja mietin, miten nopeasti asiat ovat asettuneet toisiksi. Hyvä niin. Mitähän seuraava vuosikymmen tuo mukanaan?

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Muiden silmin


Miten sä voit hymyillä samaan aikaan kun sä huudat meille? kysyi lapsi töissä. Ai hymyilin vai? Olen kuullut tämän aikaisemminkin ja se tuntuu joka kerta yhtä kummalliselta. Onneksi näin päin. Etten näyttäisi vihaiselta silloinkin kun yritän olla kiltti.

Kotona oli väsynyt ja vihainen lapsi. Olin unohtanut pakata reppuun liikuntapäivän mehun ja kaikilla muilla oli ollut. Sitä piti vähän itkeä. Pikkuveli onneksi pelasti tilanteen tahtomalla hameen päälleen ja pelleilemällä auliisti.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Verkkaiset päivät


Pienin on oppinut sanomaan kaksi sanaa peräkkäin ja ihastelee itsekin tätä taitoaan. Hän osaa myös ujostella, flirttailla ja olla dramaattinen - kaikkia näitä oikeilla hetkillä.

Isommat ovat nauttineet hankikannosta ja auringosta. Katselen keittiön ikkunasta värikkäiden kippojen rivistöä kasvimaalla ja metsästä tuotujen talventörröttäjien asetelmia kippojen vieressä. Kauppa on auki, minäkin ostin yhden koiranputken kymmenellä jääpalalla.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Viikko, joka meni

Huis ja hais vaan, niin kuin aina, kevät sujahtaa ihan huomaamatta eteenpäin yhtä varmasti nopeasti kuin pimeä syksy matelee hitaasti. Puhuin töissä maisemista ja kotiseuduista, kuuntelin posket punoittaen pidettyjä puheita, katselin Anne-nuken elvytystä ja ihastelin toisten taitavuutta käytännön töissä. Alkuviikon jännitin ja stressasin asiaa, joka loksahti itsekseen paikoilleen.

Nyt koti on siisti, kaikki rästityöt tehty ja ollaan vaan. Tervetuloa viikonloppu!

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Tuttuja




Tänään on pyörinyt mielessä alku yhdestä Risto Rasan runosta: 
"Olen taas tavannut tuttuja
niin että en saa unta."

Oikeastaan se ei edes pidä paikkaansa, sillä saan aina unta. Joku kummallinen levottomuus kuitenkin iski loman jälkeen, ihmisiä on ympärillä niin paljon. Nekin, jotka tammikuussa töihin palatessa olivat vielä vieraita, ovat tulleet tutuiksi ja vaikka se helpottaa arkea ja olemista, on tämä yllättävä tuttujen kasvojen määrä välillä uuvuttavaa.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Pakomatkalla




Moottorisahajengin kokoontuessa taas naapuriin, oli pakko paeta paikalta. Lähdimme kotiseutumatkalle nauttimaan lastenkulttuurista, pitsasta, naapurikaupungin kirpputoreista ja maisemamatkailusta. Kotiin tultaessa yhtään kuusta ei ollut enää pystyssä. 

Kun myöhemmin menin hiihtämään, piti kiertää pidemmän reitin kautta, etten vain olisi törmännyt naapuriin. Olen ihan varma, että suusta ei olisi tullut yhtään painokelpoista lausetta. Ihme laji tuo puunkaataja, inhoan niitä vähintään yhtä paljon kuin ampiaisia ja paarmoja.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Metsässä


Tänään aloitin jo ennen silmien avaamista murehtimaan sitä, että loma loppuu pian. Join monta mukillista maitokahvia ja patistin ekaluokkalaisen mukaan hiihtoretkelle. Ensimmäiset puoli tuntia lapsi mäkätti kaikesta mahdollisesta, sitten virkistyi ja loppumatkan alamäet viiletettiin iloisesti nauraen. Kotipihaan tultaessa naapuri oli suuressa puunkaatovimmassaan tehnyt selvää jälkeä suurista kuusista, joiden lomasta pääsee metsään. Tällä kertaa olin ihan hiljaa, vaikka itketti.

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Nyt


Naks, sanoi selkä tänä aamuna, kun koetin laittaa lapsen turvaistuinta kiinni autoon. Pääsin sentään ylös, mutta tietyssä asennossa kipu oli sietämätön. Tämän jännityselementin kanssa vietin yksivuotiaan kanssa kaupunkipäivää, ja ihan mallikkaasti onneksi. Hoidin kauan hoitamatta olleen velvollisuuden, tapasin ystävän, kävin kirppiksellä ja istuin kahvilassa. Illalla tein vielä blinejä ja avasin viinipullon.

Kotikaupungin kirpputorilta löysin kauan etsimäni hiuskoristeen - ja katsokaas, sehän olikin minun! Esikoinen huokaili tätä sattumuksen autuutta koko kotimatkan: "Ajattele äiti, sehän oli siellä odottamassa sua!"